Nää viimiset kouluviikot menee huolestuttavan nopeesti, stressi on tällä hetkellä huipussaan johtuen lievistä ihmissuhdeongelmista ja ehkä maailman vituttavimmasta asiasta mitä maa voikaan päällään kantaa: ihastuminen parhaaseen ystävään (okei, menee rakastumisen puolelle). Ja itsehän uudenvuoden jälkeen vannotin itselleni että tukahdutan kaiken ihastumis-rakastumis-suhteen jo hetialkuun, koska en tälläkään hetkellä jaksa/osaa kuvitella itseäni minkäänlaisessa vakavammassa suhteessa, johtuen ex-poikaystävästäni. Uudenvuodenlupaukseni olikin pysyä koko vuosi sinkkuna, enkä itseasiassa liiemmin tällä hetkellä näe mitään syytä olla vakavammassa suhteessa, koska en itsekään oikein tahdo pysyä elämäni kartan kulussa mukana. Suomeksi sanottuna kyllä, minusta on tulossa kai tunteeton kusipää, mutta minkäs sille voi jos kerran on ollu jo niin paskana jonkun fakin' suhteen jälkeen, eikä liiemmin enää jaksa uskoa siihen "together forever"- shaibaan, mitä paukutin itselleni suurimmaksi osaksi koko viimevuoden päähäni, en sano etteikö minua enään koskaan tulisi kiinnostamaan tämä, mutta sanon että ei tässä elämänvaiheessa ainakaan enää (vielä) jaksa kiinnostaa. Olen kusipää, kyllä ja en jaksa olla tällä hetkellä innostunut juurikaan mistään. :--D
Tämän lisäksi olen lihonut (joojoo pitäis lihoo koska tissit ei muute kasva plääplääplää) mikä itseäni huolestuttaa aivan perkeleen paljon D: satun kärsimään lihomisfobiasta joten no thank you, en ajatellut painaa puoltasataa kiloa ainakaan vielä muutamaan vuoteen. Samalla kärsin tällä hetkellä __erittäin__ pahasti ulkonäköpaineista johtuen siitä että sain eräs kaunis ilta idean että leikkaanpas tässä hiukset ja äitini ramppaa huoneeseen mitään ilmoittamatta ja tietenkin säikähdän kuollakseni ja saks saks heihei, päällimmäiset eli blondit hiukset lyhenivät 5cm liikaa.. ja kyllä, tämä on minulle paljon, olen pikkutarkka, kyllä, mutta entisen koulukiusatun on hankala hyväksyä esimerkiksi se että hän on muiden mielestä kaunis vaikka on omasta mielestään erittäin vastenmielisen näköinen. Ja jos nyt ajattelette että kärsin syömishäiriöstä, anoreksiasta ym. niin ei, asia ei suinkaan ole nykyään sillä tavalla, olen kyllä kärsinyt ala-asteella lievästi syömishäiriöstä mikä on jatkunut (luojan kiitos lievänä) tähänkin päivään asti, mutta mistään vakavammasta ei ole kysymys.
Näiden syvien tuntemusten ja mietteiden ja toteamusten lisäksi olen alkanut ajatella mitä oikein haluan elämälläni tehdä.. Ja sanon jo näin hetkitättelyssä että en todellakaan tiedä, enkä tiedä tulenko koskaan täysin tietämään mitä tahdon elämässäni tehdä ja mitä haluan olla, vai haluanko olla mitään.
Päivä 2. Lempibändisi näihin aikoihin 3 vuotta sitten?
Bring Me The Horizon
