torstai 22. elokuuta 2013

Hail to the King, hail to the One, kneel to the crown, stand in the sun

 tervaperse !

tässä tähän aikaan postausta tehdessäni ja yskiessäni limaa pihalle, juoden hunajateetä mietin mitä tähän kirjoittelisin. kuulumiset, olisiko kiva?

no eli, nyt tällä hetkellä siis kärsin erittäin pahasti flunssasta, kurkkuu sattuu jopa pelkkä nieleminen, yskä on jumalaton, kuumettakin löytyy ja nenä vuotaa jatkuvalla syötöllä. ei tämä ole nyt yhtäänkivaa olla kipeä :( ! kaiken lisäksi huomenna on perjantai.. jos sitä huomenna yrittäis viimeistään tervehtyä niin lauantaina pääsis ulos hillumaan. viikonloppusuunnitelmatkin on suunniteltu jo alkuviikosta, joten ne olis nyt aika tyhmä perua :( suunnitelmissa olisi siis perus perseilyn ja kaljan kittauksen ohella ajella pitkin maita ja mantuja. minähän ajan, sehän nyt on täysin päivänselvä juttu, 15 vuotta löytyy ikää eikä minkään näköistä ajokorttia, henkilöllisyystodistuksena toimii KELA-kortti, kun passia en omista.

koulut ovat alkaneet, woho, viimeinen peruskouluvuosi ja mulla ei ole _mitään hajua minne meikäläinen meinaa tämän jälkeen, ei ole ei niin pientäkään aavistusta vielä *huokaus* jonnekin tässä pitäisi suuntautua, mutta minne? lukio olisi yksi vaihtoehto, mutta kirjat maksavat paljon, pitäisi olla _paljon_ motivaatiota opiskella ja läksyjäkin pitäisi alkaa lukemaan kunnolla ja ajatuksen kanssa, päntätä ne asiat päähän, että pääsee kokeista ja kursseista läpi ym. näytöt mitä lukio velvoittaa tekemään. amiksessa olisi hiusala, minkä pääsykoe kustantaa mukavaiset 60€.. plus tietenkin kaikki sakset, kirja(t) ja mallinukkejen päät, ja kaikki muu lysti mitä sille alalle nyt ikinä tarvitseekaan, koulu kustantaa kaikki värit, hiuslakat ym. kemikaalliset hiusmyrkyt (tietääkseni) mutta ÄÄRRRGGGHHH ! auttakaa mua, minne mä haen tän jälkeen ? ;__; oon ihan niin epätoivoinen ku vaa voi olla, tiedän että yhteishakuihin on puol vuotta aikaa, mutta se aika menee oikeesti ihan hiton nopeesti, sitä vaa ei nyt satu tällä hetkellä ajattelemaan.. tarvitsen toisen kupin teetä.

Jurassic Rockista sellaisia terveisiä kuin Killswitch Engage, eturivistä, vihdoin! jes! samalla tarttui käpälään settilista ;) Stam1na nähty kolmanteen kertaan koko kesässä, ei huono, ei ollenkaan! hauskinta Jurassicissa oli se, että koko päivän oli satanut kaatamalla ja välillä vähän vähemmän kaatamalla vettä, ja minuutti sen jälkeen kun Lemin komeat "nuoret" pojat astuivat lavalle, vesisade loppui. kokonaan. tämä on tätä Stam1nan taikavoimaa! Rakuunarockissa taas heti ensimmäisen minuutin jälkeen keikan toiseksi viimeisen biisin aikana alkoi taivaalta tippumaan vettä kuin saavista olisi kaatanut. DEVIN TOWNSEND PROJECT nähty jälleen kerran <3 toinen kerta, tälläkin kertaa tattadadaa, eturivistä ! olisin niin voinut onnellisena kuolla siihen paikkaan. keikka oli aivan uskomatonta, jotain niin ihanaa, ei tietenkään vetänyt vertoja Helsingin The Circuksen keikkaan 6.11.-12 mutta olipa kuitenkin taas aivan älyttömän mahtava! en usko vieläkään että olen nähnyt kyseisen herran jo kahteen kertaan. huhu, pitänee välillä vetää vähän henkeä että jaksaa jatkaa kirjoittamista :---D

äsken teetä hakiessani mulla oli ajatus mitä kirjoitan seuraavaksi, mutta nyt se lähti pois.. se siis ei voinut olla mitään elämää mullistavaa.. AINIIN !
21.9 Children Of Bodom ja Lost Society @ The Circus ! wohoo !
vihdoin ja viimein näen Alexi Laihon Livenä ! en voi uska tätä.. Laiho on niin ahh, se on niin hyvännäkönen ja komee ja aaaaa.... *kuolaa..* Alexi Laihon perään todellakin jaksaa kuolata, ja se on hyvännäkönen myös ilman niitä sen seksikkäitä silmämeikkejäkin :)


kuva: Google

kattokaa ny kuin sulonen se on ;__; kuolen. voin rehellisesti sanoa että jos tilaisuuden saisin, nii yrittäisin iskeä! jätkäl ikää mitä varmaan 34 ja risat mut ei se mua haittaa. ota minut, Laiho ! <3

asiasta seuraavaan.
tulevia keikkoja on vielä jäljellä (bodomin ja societyn lisäksi)

6.11.-13 Avenged Sevenfold, Five Finger Death Punch & Device @ Hartwall Areena
26.11.-13 Black Veil Brides @ Nosturi
8.12.-13 Bring Me The Horizon @ The Circus

eli en ihan täysin ilman elämää ole :) koulu on tietenkin, ystävät ja hillitty juhliminen, ym riehuminen.
odottavan aika on pitkä mutta onneks on enää kuukaus Bodomin keikkaan, alkaa pittijalkaa vipattamaan pikkuhiljaa ja haluan taas että niskani huutavat hoosiannaa valtavasta moshaamisen määrästä !

tästä voisinkin nousta ja mennä kattomaan Moulin Rougea :-)
hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua ihmiset ! :-)


(kuva on vanha!)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti